Heidi 

 

Olen ongelmakoira kouluttaja ja koirahieroja. Olen toiminut ongelmakoira kouluttajana 14 vuotta ja viisi vuotta koirahierojana. Tällä hetkellä toimin pääasiassa koirahierojana.
Haluan aina tutustua koirakkoon eli koiraan ja sen ohjaajaan, jotta voin nähdä ongelman, joka heillä on. Teen yleensä aina koiralle myös lihaskuntotarkastuksen, mahdollisten kiputilojen varalta.

Pyrin kouluttamaan onnellisia yhteiskuntakelpoisia koiria, en tottelevaisuusvalioita.
Mietin jokaiselle asiakkaalle yksilöllisiä harjoituksia, jotka sopivat juuri tälle koiralle ja sen ohjaajalle. Joskus ohjaaja tarvitsee opastusta enemmän, kun koira.
Koirahierojana voin hyödyntää koirankouluttajataitojani, jotta voin auttaa koiraa, koiran ehdoilla. Hienointa on, kun koira hoidon aikana kiittää hoidosta ja tuo sen kaikkein kipeimmän kohdan minulle hierottavaksi.